Raamattu puhuu seurakunnanyhteyden tärkeydestä. Jumalan tahdon mukaan kukaan uskovista ei jää vaille uskonsisaria ja uskonveljiä, koska Jumala antaa jokaiselle armolahjat tahdonsa mukaan, niin se seurakunta rakentuu, eheytyy, kasvaa ja vahvistuu Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Eheyttäjänä Jumala toimii toisten uskovien armolahjoilla, niin että Sinä saisit eheytyä, kasvaa ja vahvistua Kristuksessa ja se on Jumalan tahto Sinua kohtaan.
Minä olen törmännyt siihen, että ihmiset puhuivät käyneensä kirkossa. Mitä kirkko merkitsee? Ymmärrän kyllä, että kirkossa on hyvä paikka hiljentyä ja sielulle tekee hyvää se hartaudellinen hiljaisuus - levottomasta arkielämästä ja muista meluista pois. Kirkollinen musiikki tuntuu rauhoittavan sielua myös.
Kunhan ymmärtää Sanan merkityksen. Jumalan Sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi, kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen ks. Hepr. 4:12. Jumalan Sana myös loukkaa lihaamme - ja saa ihmisen jopa vihastumaan.
Mutta kun saamme armon nöyrtyä itse kukin sen
edessä, se tuottaa elämän. Uskonnollinen ihminen ei useinkaan siedä
Jumalan Sanaa, mutta luo itselleen mieluisan, ja rauhaisan hartaan
ilmapiirin - josta puuttuu terävä Jumalan Sanan kautta tapahtuva kasvu.
Meitä
ei ole kutsuttu mielistelemään toisiamme, vaan elämään rakkaudessa,
jossa on pyhyys, Kristuksen tunteminen ja totuus. Sielullinen yhteys
usein karttaa pyhyyttä, ja kokee omasta mielestään rakkaudellisena
ympäristönä sellaisen, missä terävä Jumalan Sana ei toimi. Sielullisuus
kätkeytyy hengellisyyden kaapuun, ja puhuu paljon rakkaudesta ilman
pyhyyttä.
Sananl. 4:22
sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa.
Hebr. 4:12
Sillä
Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään
kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja
hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten
tuomitsija;
13 eikä mikään luotu ole
hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen
silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
Raamattu ei tunne sanaa 'kirkko'. Raamattu ei puhu kirkosta mitään. Vanhassa Testamentissa Jumalan kansaa kutsuttiin Jumalan seurakunnaksi. Uuden Testamentin mukaan seurakunta tarkoittaa uudestisyntyneitä uskovia ja Kristus on seurakunnan pää. Häneen tulee kasvaa - noudattaen Totuutta rakkaudessa ks. Psa 74:2, Joh. 17:21, Efe. 4:15.
Psa. 74:2
Muista seurakuntaasi, jonka muinoin omaksesi otit, jonka lunastit perintösuvuksesi. Muista Siionin vuorta, jolla sinä asut.
Joh. 17:21
että
he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä
sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että
sinä olet minut lähettänyt.
Ef. 4:15
vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
Kun uskoontultuamme me uudestisynnyimme ja siirryimme automaattisesti Jeesuksen ruumiiseen, joka on juuri seurakunta ja siitä sanotaan raamatulliseksi ykseydeksi. En tällä kertaa kirjoita raamatullisesta ykseydestä koska olen törmännyt epäraamatulliseen ykseyteen, mitä Raamattu ei todella tarkoita. Epäraamatullisella ykseydellä koitetaan saada yhteen eri uskonnonsuuntien opit ja ne opit yhdistetään yhdeksi ykseydeksi, joka ei pohjaudu Raamattuun. Ekumeeninen ykseys on vakava eksytysoppi.
Kol. 1:18
Ja hän
on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen
kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Kirkko ei ole uloskasvamisen paikka. Uskonnollisuus on ulkokultaista ks. Jes. 20:13 ja sitä kirkko edustaa. Raamatullinen seurakunta on uloskutsumista, uloskasvamista, eheytymistä ja rakentumista varten. Omaan vanhurskauteen voi ajaa itsensä kanssa harjoittaen omaa hurskautta. Se on vakava paikka.
Jes. 29:13
Ja
Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa
minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän
jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä,
Tiedän, että kirkossa on uudestisyntyneitä, eläviä uskovia, mutta olen hämmentynyt, että he aloittivat Hengessä, mutta päättyivät lihaan. Ensin he syntyivät uskossa ylhäältä, Hengessä, mutta palasivat maaillmanalkeisvoimien alle ja antoivat määrätä itsensä. Se ei ole uloskutsumista tästä maailmasta vaan se on eläminen tälle maailmalle ja niiden alkeisvoimien alle määrättäväksi ks. Ko. 2:19-23, Gal. 4:9.
Kol. 2:19
eikä
pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden
avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman
alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte
määrätä itsellenne säädöksiä:
21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22 - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23 Tällä kaikella tosin
on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja
sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja
se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
Gal. 4:9
Nyt
sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on,
kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen
ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte
tulla?
Meidän tulisi erottaa tästä maailmasta ja elää Jumalalle ja antaa ruumiimme eläväksi Jumalalle elämällä Jumalan tahdonmukaista elämää maan päällä ja uudistumalla mieltämme pois tästä väärästä tottumuksesta, jota meihin on istutettu perinteellisestä vakaumuksen syystä ks. Room. 12:1-2. Katsokaamme, ettei kukaan määrätä meitä niiden alle noudatettavaksi. Se voi saattaa pois armon tieltä ja johtaa omaan vanhurskauteen ks. Kol. 2:8
Room. 12:1
Niin
minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet,
antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi;
tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
2 Älkääkä mukautuko tämän
maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta,
tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja
täydellistä.
Kol. 2:8
Katsokaa,
ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä
petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman
alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
Me olemme "seurakunta" eli uskovia varten ja he meitä varten. Meillä on yhteinen usko, josta me yhdessä virkistymme ja vahvistumme. Raamatullinen usko pohjautuu Raamattuun. Jumala toimii toisten uskovien armolahjoilla vahvistaakseen meitä Jumalan armon kautta ks. Room. 1:11-12.
Jumalan tahdonmukaista on se, ettei kukaan uskovista jää yksin vaille uskovien yhteyttä. Ja myös Jumala toimii Eheyttäjänä, niin että se uskova eheytyisi, rakentuisi, vahvistuisi Kristuksessa ja kasvaisi Jeesuksen armossa ja tuntemisessa. Juuri Raamattu puhuu sillä tavalla seurakunnan merkityksestä. Ja se on erittäin tärkeä yhteys meille ks. Hepr. 10:25.
Room. 1:11
Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte,
12 se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.
Hebr. 10:25
älkäämme
jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan
kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän
lähestyvän.
Jos Sinä olet vielä vaille uskovien yhteyttä, rukoile pyytäen johdatusta Jumalalta oikean seurakunnan luo joka on rakkaudellinen, totuudellinen ja rakentava seurakunta, joka pohjautuu Raamattuun. Minä toivon juuri Sinulle, hyvä lukija, että sinä kaikessa menestyt ja voit hyvin. Kristuksen armorikasta siunausta Sinulle.
3Joh. 1:2
Rakkaani, minä toivotan sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niinkuin sielusikin menestyy.
(¯`♥´¯).✫*♥
`*.¸.* ´* ✻¸¸.• Rakkaudesta Totuuteen ja Totuutta rakkaudessa *✻¸¸.•´¯`♥❀♥✿ღ♡