lauantai 8. helmikuuta 2014

Sanaan perustuva usko selviää kaikesta

Hengellisten kirjojen tulkintaan uskonsa perustaneet uskovat ovat helppoja saaliita eksytyksille ja jopa röyhkeille eksytyksille. Kun ymmärtää Sanaa, se löytää sisäisen Kristuksen tuntemisen ja tuntee tien Jeesuksen luokse, se ei ole helpoksi saaliiksi eksytyksille. Vain Sanan kautta saa hengellisen näkökyvyn. Ei hengelliset kirjat voi taata hengellistä näkökyvyä mitään. Suurin osa uskovista lukee hengellisiä kirjoja ja niillä he ruokkivat itseään vaille Jumalan väkevää Sanaa. Sillä tavalla he eivät pääse tuntemaan Kristusta. Siksi en suosittele kenellekkään hengellisiä kirjoja mitään. Alkuvaiheen uskovat eivät kykene koettelemaan hengellisiä kirjoja Sanalla, pohjautuuko ne Raamattuun. Raamattu kehoittaa koettelemaan KAIKKEA ks. 1Tess. 5:21. Se koskee myös hengellisiä kirjoja. Mutta olen nähnyt ja murtunut surusta, miten uskovat alkuvaiheessa menettivät hengellisen näkökyvyn, niin parannuksenteon tehneensä he eksyvät uudestaan uskomaan siihen, mikä on Raamatun totuudenvastaista ja nyt he ovat jo pidemmälle jopa loppuvaiheelle asti ehtineet, eivätkä heidän aistit tottumuksesta ole vielä harjaantunut erottamaan hyvän pahasta. Heidän kotosalla on kirjahylly olevan täynnä hengellisiä kirjoja vielä. Se minua surettaa.  

5Moos. 8:3 Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää. Hän antoi sinulle syötäväksi mannaa, jota et tuntenut eivätkä isäsikään tunteneet. Näin hän teki sinulle tiettäväksi, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan hän elää jokaisesta sanasta, joka lähtee Herran suusta


1Tess. 5:21 mutta koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää. RK



Uusi alku, puhdas pöytä:

On hyvä tehdä uuden alkun puhtaasta pöydästä ja laittaa usko kuntoon eli tulee pitää huolen, että oma usko perustuu vain Sanaan - lukemalla Raamattua. Sana on luja kallio, joka kestää kaiken, jopa myrskyn, se kallio ei kaadu helposti ja selviää läpi. Samoin on uskon laita. Usko juurtuu vahvasti Sanaan. Se selviää kaikesta eksytyksistä, kun Pyhä Henki nostaa Sanan sydämelle joka tilanteessa, missä tahansa nyt sinä olet. Pyhän Hengen nostama Sana puhuttelee juuri sinua siinä tilanteessa omaksesi turvaksesi ja sinä selviät Sanan avulla. Sana ei koskaan katoa ja pysyy ikuisesti. Kehotan heittämään kaikki hengelliset kirjat pois hyllyltä. Sana on itse lihaksitullut Jeesus. Sana on täynnä Pyhää Henkeä ja elämää. Sana on elävöittävä ja se elävöittää sinun uskoa. Sana vahvistaa myös sinun uskoa. Sana vie pelastukseen. Sana näyttää valoa uskontielle ja vie perille Isän taivaassa. Sana on jalkain lamppu. Sana virkistää sielua. Sana on kaikkemme, mitä me tarvitsemme. Sana avautuu meille ja saamme ymmärryksen kaikkeen totuuteen. Sanassa on teidän elämänne ks. 5Moos. 32:47. Sanan kautta Jumala on voimallinen rakentamaan meitä myös ks. Apo 20:32. Sanan kautta Sana vie suoralla ja tasaisella uskontiellä perille ks. Jes. 26:7. Sana tulee puhdistamaan meitä myös ks. Joh. 15:3. 

Apo 20:32 Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa. RK


Jes. 26:7 Vanhurskaan polku on suora, sinä teet vanhurskaan tien tasaiseksi. RK


Joh. 15:3 Te olette jo puhtaat sen sanan kautta, jonka olen teille puhunut. RK








Korvassani pulputtaa.

Sinä perjantaina eli eilen illalla tulin saunasta ja olin väsynyt, niin otin vähän päikkärit. Nukuin selälläni ja vasen poskeni oli tyynyä vasten. Olin juuri hereilläni ja tunsin Jumalan lämpimän kosketuksen oikean korvani ulkopuolella alueella ja siten Hän tuli sisään oikeaan korvaani. Siten korvassani tuntui, että korvassani olisi pulputuksia. Pulputukset jatkuivat ja siten loppuivat. Mietin, mitä tämä tarkoittaa. En silloin ollut syvässä unitilassani ja olin valveillani. Tämä on elämäni päiväkirja, mitä Herra teki korvassani. Tuntuu, että Jumalalla on jotain osuutta tähän juttuun. Jumalan Sana on totta, siinä puhuu salatuista asioista, jotka kuuluvat meille.