Jumala ei jätä sinua sinne mihin sinä langesit. Jumala taas nostaa ja saa sinut pystyyn ks. Snl. 24:16(a), Room. 14:4. Hän näkee sinun sisäiset haavat läpi ja tietää kaikki sinun asiat eli Raamatun mukaan sinun hiukset on luettu Jumalalle eikä ole mikään salassa Jumalalta. Hän tietää myös sinun kahleet ja heikot alueet mikä saa lankeamaan uudestaan ja sinä olet kyvytön vastustamaan kiusauksia ja houkutuksia eikä Jeesus voi olla säälimättä ja ymmärtää hyvin Sinua. Sinä et ole vielä kasvanut, etkä ole vielä vahvistettu uskossasi. Jumala ei koskaan hylkää sinua eikä jätä puolitiehen. Jumalan armo on kanssasi ja kasvattaa sinua hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot sinun uskonkasvun kautta. Jumalan armo on todella voimallinen sinua kohtaan ks. Psa 117:2
Herra
on valo keskellä pimeää elämää. Ei piitata, mitä toinen iloitsee
kaatumisista, silti yhä sinnitellään ja noustaan vaeltamaan sitä valoa
kohtaan, ajatellen, että sinä olet Isän silmäterä ks. Sak. 2:8. Jumalan armo on yhä kanssasi ja kasvattaa sinua ulos - kohti Kristusta kunhan sinä otat vastaan kokoajan parannuksenteon rinnalla anteeksiantamuksen Jumalalta sillä Raamatun mukaan tunnustanut ja syntiä hylännyt saa armoa ja menestyy kasvamalla uskossa Kristusta kohti ks. Snl. 28:13. ღ
Sananl. 24:16(a)
Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen.
Sak. 2:8
Sillä
näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut
pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin
koskee, se koskee hänen silmäteräänsä.
Room. 14:4
Mikä
sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän
seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on
voimallinen hänet pystyssä pitämään.
Sananl. 28:13
Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.