keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Raamatullinen muistoateria eli ehtoollinen

Opetus siitä, että ehtoollisella saa synnit anteeksi, on Raamatun totuuden vastainen. Koska Jeesus sovitti kaikki synnit yhdellä kertaa, lopullisesti, siellä Golgatan Ristillä. Syntien sovitus ja voitto kaikesta synnistä on jo saavutettu. Ihmisen osa on vain ottaa sovitus vastaan. Kiitos Herralle! Opetus ehtoollisen sakramentin kautta saatavasta syntien sovituksesta on Jumalan pilkkaa ja vesittää Jeesuksen ristintyön.

Mutta muistoateria ja apostolien oli tapana murtaa leivän, on kaksi eri asiaa kuulemma. Muistoateria tarkoittaa Jeesuksen kuolemaa, (voittoa synneistä ja saatanasta ja kuolemasta). 

Paavalin opetus ehtoollisesta:
Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni". Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni". Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee, ks. 1 Kor 11: 23-26.

1Kor. 11:23 Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, 
24 kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni."  
25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni."
26 Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus oli jo tapahtunut tosiasia Paavalin opettaessa korinttolaisille ehtoollisesta. Tämä on mielenkiintoinen pointti, sillä Paavali opettaa, että Jeesus itse on opettanut hänelle ehtoollisen merkityksen. Paavalin mukaan ehtoollinen on Jeesuksen muistoksi, sillä niin usein kuin opetuslapset syövät ehtoollisleivän ja juovat maljasta viiniä, niin he julistavat Herran Jeesuksen kuolemaa, siihen asti kun Hän tulee.   

Huomaatko, ettei Paavali opettanut, että ehtoollinen on syntien anteeksisaamisen sakramentti. Itse asiassa Paavali ei edes mainitse sanoja syntien anteeksisaaminen, koska Golgatalla tapahtui ihmiskunnan lunastus ja siellä on syntien anteeksisaamisen paikka jokaiselle, joka tekee parannuksen ja ottaa uskossa vastaan Herran Jeesuksen. Paavali tiesi, että syntien anteeksisaaminen oli jo tapahtunut tosiasia, joka tapahtui Golgatalla ja ehtoollinen on muistoateria, jossa muistellaan ja julistetaan Herran kuolemaa.

 Jeesus itse sanoi: ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.”

”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.”

Liiton veri vuodatettiin Golgatalla, joka on kertakaikkinen tapahtuma niin kuin Raamattu opettaa. Golgatalla lepää syntien anteeksianto, joka lahjoitetaan parannuksen teon eli uskon kautta Jeesukseen.

Liiton veri vuodatettiin Golgatalla, jota viini kuvaa. Leipä kuvaa Kristus ruumista, joka murrettiin Golgatalla. Uuden liiton veri vuodatettiin Golgatalla, jonka kautta ja perusteella saadaan synnit anteeksi. Syntien anteeksiantamuksen veri vuodatettiin Golgatalla.

VANHAN TESTAMENTIN TODISTUS:


Kun Israelin kansa oli Egyptin orjuudessa, niin Jumala päätti vapauttaa kansansa tästä orjuudesta. Ennen tuota vapautumista asetettiin pääsiäinen, jonka tehtävä oli muistuttaa Israelin kansaa, siitä kun Jumala vapautti kansansa egyptiläisten orjuudesta. Pääsiäiseen kuului myös pääsiäisateria, jossa syötiin teurastettu karitsa, joka oli esikuvaa Jeesuksen Golgatan uhrista, jossa sovitettiin koko ihmiskunnan synnit. Johannes kastaja tiesi tämän, sillä kun hän näki Jeesuksen hän sanoi Pyhässä Hengessä: ” Katso, Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.”

Vanhan liiton pääsiäinen ei ollut se tapahtuma, jossa Israelin kansa vapautettiin egyptiläisten orjuudesta, vaan pääsiäinen viettiin tämän vapautumisen muistoksi. Samoin on myös Uudessa Liitossa. Ehtoollinen vietetään Jeesuksen kuoleman muistoksi, jossa muistellaan ja julistetaan Herran kuolemaa. Ehtoollinen ei ole syntien anteeksisaamisen sakramentti, koska syntien anteeksisaaminen tapahtui Golgatalla, jota ehtoollisella muistellaan Herran kunniaksi.

VT:ssa Ja UT:ssa on aivan sama järjestys pääsiäisaterialla. Ensin pääsiäisateria asetetaan ja sen jälkeen VT:ssa vapautuminen orjuudesta ja UT:ssa Jeesuksen ristinkuolema syntien anteeksisaamiseksi. Tämän jälkeen niin VT:ssa kuin UT:ssa on näiden tapahtumien muistoksi pääsiäisateria, jossa muistellaan tätä tapahtumaa.

Hepr. 9:14 kuinka paljon ennemmin Kristuksen veri - hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle - puhdistaakaan meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

22 Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksiantoa ole ilman verenvuodatusta.

26 muutoinhan hänen olisi pitänyt kärsiä monta kertaa maailman perustamisesta asti. Mutta nyt hän on ilmestynyt vain kerran, maailmanaikojen lopulla, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.

28 samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois monien synnit, ja hän ilmestyy toisen kerran, ei enää synnin tähden vaan pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat. RK

Jeesuksen asettaessa ehtoollisen ja Hänen viettäessä sitä opetuslasten kanssa ei ollut vielä tapahtunut Golgatan lunastus työtä, jossa on syntien anteeksiantamus. Kun uskovaiset viettävät ehtoollista, nyt tässä hetkessä, niin syntien anteeksiantamus on jo vuodatettu Golgatalla. Ehtoollinen ei ole syntien anteeksiantamuksen sakramentti. Ehtoollinen on muistoateria, jossa julistetaan Herran kuolemaa.

Raamattu opettaa, että Golgatan täytetyn työ kautta Jeesus lahjoittaa itsensä ja pelastuksen niille, jotka ovat tehneet parannuksen ja ovat uskossa vastaanottaneet Herran Jeesuksen.

Raamattu opettaa Kristuksen Jeesuksen lahjavanhurskaudesta, joka lahjoitetaan Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa perusteella, silloin kun ihminen tekee parannuksen ja vastaanottaa uskossa Herran Jeesuksen.

KIRKOT OPETTAVAT KOLMEA PELASTUSTIETÄ:


Kirkot opettavat kolmea pelastustietä, jotka ovat; Golgata, kaste ja ehtoollinen. Kirkkojen opetuksessa pelastus alkaa kasteesta, jossa saadaan synnit anteeksi. Näin kirkot sitten kastavat sylivauvoja ja konfirmaatiossa (rippikoulu) nämä lapset tunnustavat uskonsa tai tulevat uskoon ennen sitä tai sen jälkeen, jolloin he taas pelastuvat ja saavat syntinsä anteeksi. Sitten kirkkojen ehtoollisella heille taas annetaan syntien anteeksiantamus.

Tällaista järjestystä ei Raamattu tunne. Raamatussa on vain yksi paikka syntien anteeksisaamiselle, joka on Golgatan täytetty työ. Parannuksen tehneet, jotka uskossa vastaanottavat Herran Jeesuksen saavat syntinsä anteeksi. Raamattuun on myös kirjoitettu; 1 Joh 1:9: Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

TOINEN JEESUS:


Katolinen kirkko on mennyt niin pitkälle, että messu-uhrissa pappi muuttaa ehtoollisleivän Jeesukseksi. Katolisen kirkon opetuksessa messu-uhri on kaikkein voimakkain sovitusuhri. Tällaisella opilla katolinen kirkko syrjäyttää Golgatan täytetyn työn ja jokainen, joka uskoo katolisen kirkon messu-uhrin olevan voimakkain sovitus on ulkopuolella Raamatullisen pelastuksen, koska muuta uhria ei voi asettaa pelastukseen kuin Jeesuksen uhri.

Apt. 26.17 Minä pelastan sinut oman kansasi ja pakanoiden käsistä, joiden luo minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan puoleen ja uskon kautta minuun saisivat synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' RK


Jumala sanoi silloin vanhan liiton aikana kansalle; 'Älkää lisätkö mitään siihen Sanaan, älkää ottako pois vaan noudattakaa Jumalan käskyjä, jotka Jumala sääti ja antoi meille' ks. 5.Moos. 4:2.